HR joutuu työssään usein vyöryn alle kun kehityspyyntöjä, vaatimuksia ja ideoita satelee niin työntekijöiltä, esimieheltä kuin johdolta. Toiveiden tynnyri – sehän se. Samaa seuraa, kun vuosittainen henkilöstökysely tehdään ja kysytään, mihin asioihin työpaikan kehittämisessä pitäisi tarttua.

Työvuorta yritetään hallita ja priorisointia tehdä erilaisten nelikenttien ja työjonojen avulla. Ne ovat hyviä apuja hallinnan tunteeseen, mutta tehtävien asioiden määrä jää silti usein liian suureksi tekijöidensä realistiseen työaikaan nähden. Kaikki listalla olevat asiat koetaan välttämättömiksi ja arvokkaiksi, mutta mistä tiedetään, vievätkö ne meitä tavoitellun kulttuurin suuntaan.

1. Näe vaivaa olennaisen löytämiseksi

Miten esimiestyötä nyt kehitetään? Miten palkkauksen oikeidenmukaisuutta saadaan parannettua?” saattavat olla kysymyksiä, joita sinulle esitetään heti henkilöstötutkimuksen valmistuttua. Pidä tässä vaiheessa pää kylmänä ja tee riittävä satsaus siihen, että varmistut olevasi oikeiden asioiden äärellä. Sen sijaan, että poimit työlistallesi henkilöstökyselyssä eniten punaisella olevat pylväät tai desimaalit, selvitä, mitkä asiat ovat merkityksellisimmät teidän porukalle ja mitkä näistä asioista pitäisi saattaa paremmalle tolalle. Vaikka tulosten ja näkyvien muutosten perään jo kysytään, niin älä hötkyile. Ota aikasi ja hyödynnä apua, jos suunta ei omin rahkein kirkastu.

2. Pikavoittoja ei ole luvassa, mutta jaksa silti

Kun merkityksellisimmät asiat ja niiden nykytila on selvillä, HR:ltä pyydetään ratkaisuehdotuksia, quick fixejä, joilla paikataan esiinnousseita ongelmia. Kyllä (kai) niille on joskus paikkansa, mutta useimmiten nopeat laukaisut joka suuntaan vain hidastavat tärkeiden asioiden etenemistä. Jos asiantuntijoillenne merkityksellisin juttu on esimerkiksi vaikutusmahdollisuuksien parantaminen, niin on varmaa, ettei tällainen asia muutu kädenkäänteessä. Kysymys liittyy johtamiseen ja siihen, mitkä rakenteet ja toimintatavat aiheuttavat työntekijöille tunteen, ettei asioihin voi vaikuttaa. Kun näihin asioihin tartutaan, eivät ensimmäiset toimenpiteet välttämättä tuota tulosta saman tien. Älä jätä hyviä alkuja kesken, vaan pinnistele eteenpäin tärkeiden muutosten aikaansaamiseksi.

3. Jos johto haastaa – haasta sinäkin

Joskus kulttuurin kehittäminen vaatii rohkeutta tarttua syvällekin meneviin asioihin. Kun yrityskulttuuria kehitetään, voi tärkein liikkeellelähtö tapahtua sillä, että johdon kanssa käydään keskustelua ihmiskäsityksestä. Se nimittäin ohjaa ihan kaikkea. Tämä keskustelu puolestaan nivoutuu usein arvoihin, jotka oikeasti ovat vahvan yrityskulttuurin pohja. Niiden avulla saadaan yhteiset raamit sille, mihin työpaikalla uskotaan ja miten siellä toimitaan. Kun näistä asioista puhutaan ja viestitään avoimesti ja aktiivisesti, niin silloin vaikutetaan merkittävästi kulttuurin kehittymiseen toivottuun suuntaan.

4. Pidä suunta mukanasi

Organisaatioiden arki täyttyy tekemisillä, joiden suuntaa häilyy. En ole vielä törmännyt yhteenkään ylilyöntiin sen suhteen, miten paljon yrityksen yhteistä päämäärää pidetään esillä ja miten paljon työn merkityksestä puhutaan. Todellisuus on pikemminkin päinvastainen. Kiinnitä tekeminen ja mahdollinen suunnan muutos tärkeimpään eli siihen, miksi olette olemassa ja miksi työtä teillä tehdään. Leidenschaftilla me puhumme päivittäin siitä, miten muutamme suomalaista tapaa tehdä töitä. Se on aika hienoa se.

Siqni-henkilöstökysely auttaa selvittämään olennaisen paremmin kuin perinteiset kyselyt. Sen avulla opit ymmärtämään, mitkä asiat ovat teidän ihmisillenne merkityksellisimmät ja miten ne toteutuvat. Se ei tuota näkemystä pelkästään johdolle, vaan tarjoaa mahdollisuuden keskustella jokaisen työntekijän kanssa siitä, mikä on hänelle motivaation ja työhyvinvoinnin kannalta tärkeintä. Kun yrityskulttuurin kehittämisessä lähdetään liikkeelle ymmärryksen lisäämisellä, ollaan olennaisen äärellä.

Kirjoittaja: Anna Lauhamaa

Sisältötarkastettu 17.4.2022
Julkaistu alunperin 20.3.2018

 


Haluatko kuulla, miten voimme auttaa keräämään merkityksellistä työntekijäymmärrystä? Varaa maksuton demo kalenteristamme, niin näytämme, miten Siqni toimii.
Kuule, miten Siqni toimii ja varaa demo