Talenom

Talenom on menestynyt hyvin Great Place to Work -kilpailussa, mutta haluaa kisailun sijaan aidosti kehittää ja laajentaa työntekijäymmärrystään.

Kasvuyhtiö Talenom on taloushallinnon uudistaja. Yhtiön oma ohjelmistokehitystyö ja automatiikka on vapauttanut osaajien aikaa konsultoivaan työhön. Kirjanpitäjien sijaan yhtiössä puhutaan taloushallinnon asiantuntijoista – muutos näkyy myös rekrytointitarpeissa. Yhtiö haluaa olla houkutteleva työpaikka rohkeille, kehitysmyönteisille ja asiakkaistaan välittäville osaajille.

Henkilöstöpäällikkö Iida Luukkosen mukaan yhtiössä on päätetty panostaa yksilölähtöiseen johtamiseen ja työntekijäymmärrykseen. Kumppaniksi valikoitui suomalainen The Siqnificant Company, jonka Siqni-henkilöstökysely selvittää, mitkä asiat ovat työntekijöille merkityksellisiä ja miten ne toteutuvat arjessa. Näin kehitysresurssit saadaan kohdistettua oikein.

”Olemme menestyneet Great Place to Work -kilpailussa hyvin, mutta kaipasimme uutta näkökulmaa kehittämiseen. Kisailun sijaan haluamme aidosti kehittyä ja laajentaa työntekijäymmärrystämme. The Siqnificant Company on tähän kehitysvaiheeseemme sopiva kumppani.”

Suomessa noin 1 000 ja Ruotsissa 100 asiantuntijaa työllistävä Talenom hakee voimakasta kansainvälistä kasvua, lähivuosina myös muualta Euroopasta. Kasvu mahdollistaa työntekijöille uudenlaisia kehitysmahdollisuuksia. Myös sisäiseen koulutukseen panostetaan merkittävästi Talenom Akatemian kautta.

”Paremmalla työntekijäymmärryksellä yhtiössä halutaan vahvistaa sitoutuneisuutta ja painottaa oikeita asioita jo rekrytoinnin alkupäässä. Työnantajamielikuvamme tulee houkutella oikean profiilin tekijöitä.”

____

Talenom Oyj on suomalainen vuonna 1972 perustettu tilitoimistoalan edelläkävijä. Toiminnassa yhdistyvät henkilökohtainen palvelu ja automatisoidut taloushallinnon prosessit. Kaiken tekemisen lähtökohtana on asiakkaiden menestyksen tukeminen.