Keskeisin ero perinteisen henkilöstökyselyn ja Siqnin välillä on siinä, että perinteinen kysely olettaa kaikkien kyselyssä esitettävien asioiden olevan kaikille työntekijöille yhtä tärkeitä.
Otetaan täysin hypoteettinen esimerkki: Perinteisessä henkilöstökyselyssä voidaan esimerkiksi pyytää henkilöitä arvioimaan työpaikan kahvia. Skaalaksi tarjotaan perinteinen 1-5 (1=huono, 5=huippua). Sebastian, joka on intohimoinen kahvi-hifistelijä pitää työpaikan kahvia ala-arvoisena ja antaa sille arvon yksi. Mona, joka juo kahvia vain silloin tällöin ja on tyytyväinen kahviin, kunhan se vain on lämmintä, antaa arvosanaksi keveämmin perustein viitosen. Sebastianin ja Monan vastausten keskiarvoksi tulee kolme, eli ihan ok, eikä tuo tulos johda mihinkään. Sebastian mököttää edelleen ja Mona ei edes asiaa sen enempää mieti. Meidän mielestämme Monan ei olisi pitänyt ottaa edes kantaa asiaan, joka ei ole hänelle merkityksellinen – ja siinä tulee Siqnin ensimmäinen ero perinteiseen kyselyyn.
Siqni-henkilöstökyselyn toimintalogiikka on täysin erilainen.
Siqnissä työntekijää pyydetään valitsemaan hänelle kaikkein merkityksellisimmät asiat (viisi merkityksellisintä), jonka jälkeen vastaaja ottaa kantaa vain näiden merkityksellisten asioiden toteutumiseen. Tässä logiikassa on organisaation näkökulmasta kaksi hyötyä: 1) Organisaatio oppii ymmärtämään, mitkä asiat ovat sen työntekijöille kaikkein merkityksellisimpiä. On helpompi johtaa työntekijöitä, kun ymmärtää mitä he arvostavat. 2) Työntekijät ottavat kantaa vain niihin asioihin, jotka ovat heille merkityksellisiä, eikä tulos siten inflatoidu hälläväliä-Monien vastauksilla.
Olemmekin havainneet, että Siqniä käyttäneet asiakkaamme ovat oppineet ymmärtämään henkilöstöään uudella tavalla ja uusista lähtökohdista.
Toinen asia, joka erottaa Siqnin perinteisistä henkilöstökyselyistä on se, että Siqni tarjoaa myös työntekijälle jotakin. Siqnin täyttäminen itsessään on vastaajalle hyödyllinen kokemus. Itselleen merkityksellisten asioiden pohtiminen on ensimmäinen askel itsensä johtamisessa. Kun tietää mitä haluaa, on helpompi ohjautua niitä kohti.
Siqni ei ole pelkkä henkilöstökysely, vaan se on prosessi. Siqni mahdollistaa merkityksellisten keskusteluiden käymisen niin tiimi, kuin yksilötasolla. Jokainen Siqni-vastaaja saa sähköpostiin omat yhteenvetonsa ja näiden yhteenvetojen avulla työntekijän on mahdollista käydä syventävä keskustelu esimiehensä kanssa, jolloin tällaisissa keskusteluissa puhutaan vain merkityksellisistä asioista.
Koska ajasta ja muista resursseista on jatkuvaa niukkuutta, tulee kehittämistoimenpiteet kohdistaa niihin asioihin, joilla on organisaation näkökulmasta suurin vaikuttavuus. Vaikuttavuus on merkityksellisissä asioissa ja niiden ymmärtäminen auttaa sinua johtamaan paremmin. Siksi Siqni.
Kirjoittaja: Andy Lundström
Asiatarkastettu 17.2.2022
Julkaistu alun perin 14.2.2018