Kuvassa Laura Ylä-Sulkava, Business Finland
Globaalin kasvun kiihdyttämö kehittää asiakastyötään työntekijäkokemuksen kautta. Kumppaniksi valikoitui henkilöstökyselyiden uudistaja, The Siqnificant Company.
Työelämän seuraavaa isoa vallankumousta ajaa työntekijäkokemus. Työntekijäkokemuksen ymmärtäminen, kehittäminen ja seuraaminen ovat tärkeässä roolissa myös Business Finlandin oman kulttuurin kehittämisessä.
Noin 600 hengen asiantuntijaorganisaatio Business Finland on julkinen toimija, joka tarjoaa mm. innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita. Tavoitteena on tehdä Suomesta maailman vetovoimaisin ja kilpailukykyisin innovaatioympäristö, jossa on hyvä kasvaa, uudistua ja menestyä.
”Business Finland tavoittelee erinomaista asiakaskokemusta. Uskomme työntekijäkokemuksen olevan siinä avaintekijä”, sanoo Laura Ylä-Sulkava Business Finlandilta.
Asiantuntijakumppaniksi valikoitui suomalainen henkilöstökyselyiden edelläkävijä, The Siqnificant Company. Yrityksen Siqni®-kysely porautuu organisaation sisimpään: se selvittää työntekijöille merkityksellisimmät asiat ja niiden toteutumisen työpaikalla. Jotta johtamisella on oikeat lähtökohdat, tulee organisaation tuntea työntekijänsä. Siqni® saa myös työntekijän miettimään motivaation lähteitään.
”Halusimme yhteistyökumppanin, jonka kyselytyökalu auttaa luomaan merkityksellisiä keskusteluja organisaatiossa ja keskittämään kehittämistoimet merkityksellisiin asioihin. Organisaation integraatiotilanteessa halusimme myös työkalun tuovan näkemystä meidän henkilöstölle tärkeistä asioista”, Ylä-Sulkava kommentoi valintaa.
”Olemme äärimmäisen iloisia alkavasta yhteistyöstä. Organisaatiot ovat kyllästyneitä perinteiseen tapaan tehdä henkilöstökyselyitä ja vaativat moderneja työkaluja johtamisen tueksi. Business Finland toimii esimerkkinä muille nostaessaan työntekijäkokemuksen vahvaksi osaksi strategiaa. Vain työstään intohimoiset työntekijät lunastavat yrityksen kasvutavoitteet”, sanoo The Siqnificant Companyn Andy Lundström.
Lisätiedot:
Tom Grönlund
myynti
The Siqnificant Company
tom@siqni.fi
puh. +358 41 540 6383
Laura Ylä-Sulkava
Executive Director, Talent and Administration
Business Finland
p. 050 551 1666
laura.ylasulkava@businessfinland.fi