Siqni-työntekijäymmärryskysely on Hycamitelle kuin työpaikan ilmanpainemittari: sen avulla tunnistetaan, onko yhteisö plussan vai miinuksen puolella. Kyselyn vastausten avulla yritys loi työntekijäarvolupauksen, jonka lunastaakseen se tekee päivittäin töitä.

“Kyllähän meitä jännitti ihan järjettömän paljon, että minkälaiset tulokset sieltä tulee. Että joo, meillä on ihana työyhteisö ja kaikki jakavat samat arvot, mutta mitä jos vastauksissa näkyykin suurin piirtein, että mä olen täällä vaan töissä”.

Näin kokkolalaisen kasvuritys Hycamiten toimitusjohtaja Laura Rahikka muistelee Siqni-työntekijäymmärryskyselyn käyttöönottoa – hersyvän naurun säestämänä.

Hycamite valmistaa puhdasta vetyä ja teollisuuden käyttöön sopivaa hiiltä ympäristöystävällisen teknologian avulla. Yrityksen missiona on teollisuuden vähähiilistäminen. Vuonna 2020 perustettu yritys on kasvanut nopeasti: pelkästään vuonna 2023 henkilöstö kasvoi 21:stä 52:een.

Hycamiten henkilöstöjohtaja Petra Maunula, markkinointipäällikkö Sonja Vermeulen ja toimitusjohtaja Laura Rahikka hyödynsivät Siqniä työntekijäarvolupauksen muotoilussa.

Kun taloon alkoi tulla uutta väkeä, yrityksen perustajat halusivat tarkentaa työntekijäarvolupaustaan. Siihen Hycamite käytti Siqnin työntekijäymmärryskyselyä, jossa henkilöstö voi keskittyä nimenomaan heille merkityksellisiin asioihin.

“Tiesimme, että tulemme tekemään paljon uusia rekrytointeja. Erityisesti siitä näkökulmasta työntekijäymmärryksen kartuttaminen ja työntekijäarvolupauksen laatiminen oli tärkeä osa yrityksen kehittämistä”, Hycamiten henkilöstöjohtaja Petra Maunula sanoo.

Työntekijäarvolupaus on aktiivinen työkalu yrityksen kehittämiseen

Rahikan pelko huonoista kyselytuloksista osoittautui turhaksi: kyselyn vastaukset osoittivat, etteivät yrityksen arvot ja lupaukset olleet vain sanahelinää. Siqni kertoi, että työntekijöille merkitykselliset asiat toteutuivat erinomaisesti. Vastaajien mielestä esimerkiksi yhteishenki on vahva, työtehtävät ovat mielekkäitä ja työ ja vapaa-aika ovat hyvässä tasapainossa.

Hycamiten väki piti Siqni-kyselyn tulosten pohjalta työpajan, jossa pureuduttiin työntekijöille merkityksellisiin asioihin. Sen pohjalta työstettiin työntekijäarvolupaus.

Se on dokumentti, joka koostuu viidestä kohdasta: be you, grow with us, have autonomy and freedom, be surrounded by people who care ja work with purpose. Jokaista elementtiä havainnollistaa kyselyn vastauksista nostettu työntekijän anonyymi sitaatti.

“Työntekijäarvolupaus on aktiivinen työkalu, jonka avulla varmistamme, että ihmiset viihtyvät ja ovat tyytyväisiä meillä. Työntekijäkokemushan lopulta lunastaa tai jättää lunastamatta lupauksen”, Rahikka sanoo.

Käytännössä työntekijäarvolupaus on siis yritykselle keino pitää sanat ja teot linjassa. Lisäksi se on esihenkilöiden tuki tiimiläisten kanssa käytävissä keskusteluissa: olemmeko me onnistuneet lupaamissamme asioissa, mitä voisimme tehdä paremmin? Työntekijäarvolupaus käydään myös läpi uusien työntekijöiden perehdytyksessä ja sitä pidetään esillä esimerkiksi intranetissä ja toimiston seinillä.

 

“Olemme sanoneet työntekijöillemme, että meillä he pääsevät kasvamaan ja kehittymään – ja että meillä saa olla oma itsensä. Ne ovat lupauksia, joka meidän pitää lunastaa”, Maunula sanoo.

Siqni-kysely mahdollistaa kaikkien äänien kuulumisen

Henkilöstökysely toteutettiin hyvään aikaan, sillä se tarjosi yritykselle mahdollisuuden pysähtyä katsomaan yhtäältä taaksepäin ja toisaalta kohti tulevaa. Uusia työntekijöitä oli rekrytoitu, mutta firma oli vielä nuori. Samaan aikaan tiedossa oli tulevat kasvutarpeet ja halu kansainvälistyä. Nyt kun yritykseen aletaan rakentaa uusia prosesseja, niitä peilataan työntekijäarvolupausta vasten.

“Siqnin kysely auttoi meitä tunnistamaan, mitä olemme ja mitä haluamme itsestämme kertoa eteenpäin esimerkiksi uusille työntekijöille. Se auttaa meitä myös päättämään, mitkä asiat haluamme mukanamme viedä myös ulkomaille, sitten kun sinne lähdemme”, Maunula sanoo.

Petra Maunula ja Laura Rahikka pitävät Siqnin merkittävänä etuna sitä, että se antaa erilaisille työntekijöille tilaa. Kukin saa pohtia itselleen merkittäviä osa-alueita, eikä kenenkään tarvitse vastata kysymyksiin, jotka eivät tunnu itselle relevanteilta. Esimerkiksi itsenäiseen työhön syventynyt tutkija saattaa arvostaa työpaikalla eri asioita kuin sosiaalista myyntityötä tekevä kollega.

Toisaalta koskaan ei saa olettaa, vaan Hycamitella halutaan kuulla työntekijää itseään. Siksi Siqni on Maunulan ja Rahikan mukaan nerokas työkalu. Se tuottaa nimenomaan työntekijäymmärrystä, ei kysy kysymyksiä, joihin organisaatio haluaa vastaukset.

“Työkalu on myös hyvä tapa antaa palautetta johdolle. On helppo sanoa, että tulkaa vaan rohkeasti kertomaan kasvokkain meille jos jokin mättää. Kaikille se ei kuitenkaan ole helppoa, ja tämä antaa heille siihen tärkeän väylän”, Rahikka sanoo.

Hänen mukaansa Siqni-kysely on kuin työpaikan ilmanpainemittari. Kyselyn tulokset kertovat, miltä työntekijöistä aidosti tuntuu – tai ‘soiko heidän laulunsa duurissa vai mollissa’.

“Tämä yritys ei tuota tulosta, jos ihmisillä on sellainen olo, että heistä ei välitetä. Heidän täytyy kokea, että heidät nähdään ja kuullaan ja heitä ymmärretään.”